Bitcoinista Binanceen

Kryptovaluutat

Tänä keväänä olen käynyt hyvin kiehtovia keskusteluita eri aloittavien yrittäjien kanssa kryptovaluuttojen liiketoimintamahdollisuuksista ja tilitoimiston roolista näissä. Accounting Rocksilla ei ole ainakaan toistaiseksi tulossa omaa kryptovaluuttaa mutta seuraamme kyllä mielenkiinnolla mitä teknologia tässäkin tuo tullessaan. Itsevalvovia sopimuksia, esineiden internettiä, lähes ilmaisia transaktioita, tapahtumaketjujen jäljitettävyyttä ja vaikka mitä muuta.

Kaikki ovat todennäköisesti seuranneet jossain määrin Elon Muskin lausuntoja Bitcoiniin ja Dogecoiniin liittyen kevään 2021 aikana. Samaan aikaan eri kryptovaluuttojen kauppa ja arvonmuodostus on ollut taas ennennäkemättömällä tasolla. Ei ihme että uusia valuuttoja luodaan jatkuvasti ja näiden ympärille rakennetaan monenlaista bisnestä. Monessa on tavoitteena tehdä oikeasti mullistavaa reaalimaailman toteutusta mutta osa täyttää pyramidihuijauksen tunnusmerkit. Toivotaan että Suomesta tulisi nimenomaan näitä positiivisesti mullistavia toteutuksia.

Tuemme asiakkaitamme tässäkin uudessa teknologiassa siten että mikäli liiketoiminnassa käytetään kryptovaluuttoja käsitellään ne asianmukaisesti kirjanpidossa ja verotuksessa. Olemme mielellämme mukana sparraamassa ja tukemassa asiakastamme heidän liiketoiminnan haasteissa, etenkin jos siihen liittyy uutta teknologiaa.

Verottajalla on hyvin aikaansa seuraava ohjeistus virtuaalivaluuttojen verotuksesta. Yrityksen omaisuutena kryptovaluutat ovat usein melko suoraviivaisia. Toisaalta jotkin liiketoimintamallit voivat olla sen verran monimutkaisia että niihin verottaja on myös pyytänyt hakemaan ennakkoratkaisua. Mikäli liiketoimintaan liittyy monia erillisiä verotuskysymyksiä, on usein kustannustehokasta yhdistää useampi kysymys samaan ennakkoratkaisuhakemukseen.

Verottajan ohje virtuaalivaluuttojen verotuksesta
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48411/virtuaalivaluuttojen-verotus3/

Verottajan hinnasto mm. ennakkoratkaisuista
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/49191/hinnasto_verohallinnon_maksullisista_pa/

 

Bitcoin Ethereum Ripple

Jaa tilitys